Etusivu

Hämeenlinnan Karateseura yhdistystorilla

yhdistystori080820

Hämeenlinnan Karateseura osallistui 8.8. torilla järjestettyyn Yhdistystori-tapahtumaan. Torilla seuran toimintaa esiteltiin harjoitusten muodossa.

Arvoimme myös osastollamme vierailleiden kesken yhden alkeiskurssin alle kouluikäisten, junioreiden sekä aikuisten ja nuorten ryhmissä.

Arvonnassa onni suosi seuraavia henkilöitä:

  • Niilo Lintumäki
  • Aada Heikinheimo
  • Alisa Sikiö

Hämeenlinnan Karateseura onnittelee voittajia!

Kevätkauden päättäjäisiä ja käpylehmiä

aikuiset ja nuoret

Karateseuran poikkeuksellisen kevätkauden päättäjäiset olivat vielä hieman poikkeukselliset. Päättäjäisiä vietettiin 13.6. Aulangon hotellin maisemissa ikäryhmä kerrallaan ja ulkotiloissa suotuisissa keleissä. 

Poikkeuksellinen kausi päätettiin käpylehmäteemaisessa ohjelmassa aina alle kouluikäisten liikuntaleikkikoululaisten ryhmistä aikuisiin. 

Ohjelmassa oli jälleen tehtävärataa, mutta toki myös minigolffia ja ennen kaikkea rentoa yhdessä oloa.

Virustautien leviämisen torjunta

Sunnuntaista 1.3. alkaen harjoituksissa on otettu käyttöön käytäntö, jossa saliin tultaessa kaikki harrastajat desifioivat kätensä ennen ja jälkeen harjoitusta. Suositus käsien pesusta ennen ja jälkeen harjoituksen pysyy tästä huolimatta voimassa. 

Harjoituksen aikana kosketuksia ei muuten vältellä, mutta kaikkien harrastajien tulee välttää turhaa kasvojen koskettamista. Myös yskiminen tulee tehdä oman kainalon suuntaan ja muutoinkin syljen leviämistä esimerkiksi keskustellessa tulee varoa.